Me ollaan Titanicin rakastavaiset. Jack ja Rose keulakannella. Vierekkäisten kerrostalojen Romeo ja Juulia. Rakastavaiset jotka eivät koskaan saaneet toisiaan.Kielletty rakkaus vaan aina houkuttaa.Siinä on taikaa, joka saa järjen katoomaan.

Nimittäin Janne Ahosen ura. Tuokin on sellainen asia, että sen on tiennyt jo keväästä lähtien, mutta vasta nyt sen lopullisesti tajuaa. Meinas melkeen itku tulla ku katto telkkarista sitä jäähyväis kisaa ja älys, että tämän jälkeen se ei enää hyppää.

Onhan se Janne aina jonkunlainen idoli ollu, sen takiahan sitä on joskus ruvennu mäkihyppyäki kattomaan. Nyt olen kyllä jo niin koukussa koko lajiin, että en sen katsomista voisi enää lopettaa, vaikka Janne lopettaakin. Mutta varmasti taas talvella ko kisat alkaa, niin sitä tuntuu, että jotain puuttuu.

Viime talvena, kun Ahonen voitti mäkiviikon historiallisesti viidettä kertaa, istuin autossa matkalla Ii:stä Rovaniemelle, ja kuuntelin kisaa radiosta omilla nappikuulokkeillani. Vieressäni istui setäni joka ei ymmärrä mäkihypystä mitään, ja kun kuulin kuinka Ahonen hyppäsi voittohypyn, teki mieli alkaa kiljua ja hyppiä riemusta, mutta koska se ei ollut mahdollista, tyydyin vain hymyilemään leveästi. Heti kun pääsin kämpille, säntäsin avaamaan telkkarin ja koska pöytäantennini näkyvyys ei ole niitä parhaita, jouduin seisomaan, ja pitämään antennia kädessäni koko loppulähetyksen ajan. Kerrankin tuli kotona kuunneltua maammelaulu seisten, mutta kyllä se kannatti!

Kiitos Janne Ahonen!

Se on muuten aika jännä juttu, että näitä koulussa kirjoitettuja päiväkirjoja en suostu näyttämään kenellekkään, mutta nettiin voin kirjoitella mitä vain itsestäni. Saattaa johtua siitä että kun kirjoitan nettiin, niin ajatellen, että tuttuni eivät lue näitä.

Tänne voi tuntemattomana kirjoitta ihan mitä vaan, ja kenestä vaan, vaikka harvemmin nimiä mainitsenkaan. Tänne vuodatukseen yritän tästä lähtien kirjoittaa vähän asiallisempaa juttua, ja tuonne toiseen sitten vähän vapaammin. Sinne kirjoitan lähinnä kun tunnen hirvittävää halua purkautua.

Vitutta kaikki. Se pikkusisko ei tee mittään ratsastellee vaan, ja sen pittää käyvä vielä suihkussa ennenku lähetään. Ja matkaanki mennee ainaki puolituntia, ja pennut vaan hokkee että: "Tuo geisha-suklaalevy, jos käyt kaupassa."

No nyt se pentu tuli, mutta vittu se alko vielä muka syömään! Pakko lähteä karjuun sille.

Varmaan menkat tulossa ko kärryttää niin...

Luin tässä jokin aika sitten erään kirjan, ja siirappia tursuaa vieläkin ulos korvista. Kyllähän sitä on mukavaa rankan koulu tai työ viikon jälkeen pötkähtää sänkyyn lukemaan ihanan romanttista kirjaa, mutta liika on liikaa. Eihän se yleensä oikeassa elämässä mene niin että miehiä tulee ovista ja ikkunoista, mutta lopulta on vain yksi SE OIKEA, jota on rakastanut koko ajan. Väkisinkin kirjaa lukiessa tuli mieleen ettei kukaan OIKEASTI ajattele noin, mutta toisaalta, jos kaikki kirjat olisivat todenmukaisia, niin kuka niitä jaksaisi lukea…

Tuon ällö siirappisen kirjan myötä tuli mieleeni myös oma elämäni. Minulla oli kolmen vuoden ajan eräs hyvä kaveri, hän oli niitä harvoja poikia joiden seurassa en ujostellut, ja jolle uskalsin sanoa kaiken suoraan. Välimme kuitenkin hiipuivat viimeisen yhteisen kouluvuoden aikana, joka johtui varmasti ainakin osittain siitä että minä menin ihastumaan häneen. Vaikka ihastumiselle ei mitään voikaan, tämä on niitä asioita, joita oikeasti kadun. Ihastumisen myötä aloin miettiä enemmän mitä sanon ja mitä jätän sanomatta, enkä lopulta enää uskaltanut sanoa mitään suoraan.

En ollut nähnyt tätä poikaa puoleen vuoteen, mutta tapasimme sattumalta, pariviikkoa sitten. Tervehdimme kyllä, mutta emme varsinaisesti puhuneet. Kommentoin hänen ulkonäköään myöhemmin siskolleni. (Hänellä oli yllään huivi josta en henkilökohtaisesti pitänyt.) Kerroin tästä tapauksesta siskolleni ja lisäsin, että enää en kehdannut huomauttaa, etten pitänyt huivista, ennen olisin kyllä sanonut mielipiteeni heti.

Vasta tuon sanottuani, tajusin menettäneeni jotain. Tavallaan on hyvä, että en enää mene sanomaan asioita niin suoraan kuin ennen, jolloin ei tullut mielenikään että hän voisi loukkaantua sanomisistani. Ei sillä, kyllä hänkin yleensä sanoi aika suoraan mitä mieltä oli esim. uusista hiuksistani, eikä se minua haitannut, eri asia jos joku muu olisi niin sanonut. Mutta oli järkyttävää tajuta menettäneensä henkilö jolle oli sanonut paljon enemmän asioita suoraan, kuin niin sanotuille "ystävilleni". En koskaan, (ennen ihastumistani) miettinyt että mitä sanon hänelle, ja loukkaako, joku sanomisistani mahdollisesti häntä. Olen menettänyt ystävän, jolta tiesin saavani rehellisen vastauksen jos kysyn, mitä mieltä hän on asiasta. "Ystäväni" saattavat kaunistella asioita, ja miettiä viitsivätkö sanoa suoraan. He ovat juuri sellaisia, jotka sanovat yhtä ja ajattelevat toista. Ennen sanoin myös heille suoraan mitä ajattelen, vaikka joskus olisi ollut parempi vaieta, mutta nykyään olen oppinut, että jotain kannattaa jättää sanomatta.

Rehellisyys maan perii, mutta joskus on turvauduttavaa valkoiseen valheeseen, jottei loukkaa toista. Silloin on kuitenkin osattavaa valehdella tarpeeksi hyvin, tai opeteltava ilmaisemaan mielipiteensä tarpeeksi hienotunteisesti.

Oli ihanaa kävellä auringon paisteessa saunaan, joka sijaitsi eri rakennuksessa, kuin majapaikamme. Vaikka matkaa saunalle ei ollut kuin n.50m., niin jo pelkästään sinne käveleminen rauhoitti, kun sai olla hetken aikaa ihan omassa rauhassa. Oli aivan hiljasta, ei kuulunu muutaku linnun laulua, eikä tarvinnu hetkeen puhua mistään.

Tuo viikko tuntu tosi raskaalta välissä, vaikka aika meniki tosi nopiaa... Koko ajan joku oli äänessä ja oma ryhmäni oli vielä poikkeuksen äänekäs. Onneksi oli nuita hetkiä, jolloin ei kukaan tullut häiritsemään, ja sai vain olla hiljaa!