sunnuntai, 10. toukokuu 2009

Kesä haaveet

Neiti haaveilija on täällä taas. Nyt olis mielessä kesä ja kaikki siihen liittyvä. Tuore ajokortti ja oma auto, koska tahansa voi lähteä minne vaan. Kesätöitä ei saanu mistään, eikä paljon muitakaan töitä ole tiedossa. Jonkun mielestä kesä kotitallilla hevosia ajellessa voi kuulostaa unelmien täyttymykseltä, ajoa shortsit jalassa auringon paistaessa, sekä hevosten uittoa auringon laskiessa. Todellisuudessahan se on jotain aivan muuta, rapa roiskuu ja uitto tapahtuu mutaisessa rannassa jonka vesi on jääkylmää. Aina kaikki kuulostaa paremmalta kirjoitetulta. Se että on oma auto ja ajokorttikin tarkoittaa vain sitä että nyt on lähdettävä viemään pikkusisko asemalle 30 kilometrin päähän.

perjantai, 7. marraskuu 2008

Kielletty rakkaus

Me ollaan Titanicin rakastavaiset. Jack ja Rose keulakannella. Vierekkäisten kerrostalojen Romeo ja Juulia. Rakastavaiset jotka eivät koskaan saaneet toisiaan.Kielletty rakkaus vaan aina houkuttaa.Siinä on taikaa, joka saa järjen katoomaan.

perjantai, 17. lokakuu 2008

Rakkaus ei koskaan kuole

Kuljen sumussa, en tunnista ketään. Rakkaus ei koskaan kuole, ne väittää. Mihin se sitten katoaa? Se leimahtaa, palaa hetken ja hiipuu hiillokseksi. Sen jälkeen jää vain usva, joka kietoo sydämen kylmään pumpuliin.

perjantai, 10. lokakuu 2008

Matkalla jonnekin

Istun linja-autossa. Edessäni istuu poika, se juo kahvia pahvi mukista. Sillä on musta nahkatakki ja mustat värjätyt hiukset. Joskus olisin voinut ihastua siihen. Nyt tiedän miksi niin ei koskaan käynyt. Hänestä puutuu jotain, hän ei ole tarpeeksi renttu.

lauantai, 23. elokuu 2008

Rakkaus

Minä rakastan sinua! Tekstiä paperilla. Tekstiä tietokoneen ruudulla. Kirjoja, sanojen voimaa. Kaunokirjoitusta, joka jää kynästä. Sinun ääntäsi, sinun kasvojasi, jotka loppuvat pisteeseen. Romaanin viimeistä sivua, joka ei koskaan pääty. Turhaa tekstiä, jossa ei ole päätä eikä häntää.