Luin tässä jokin aika sitten erään kirjan, ja siirappia tursuaa vieläkin ulos korvista. Kyllähän sitä on mukavaa rankan koulu tai työ viikon jälkeen pötkähtää sänkyyn lukemaan ihanan romanttista kirjaa, mutta liika on liikaa. Eihän se yleensä oikeassa elämässä mene niin että miehiä tulee ovista ja ikkunoista, mutta lopulta on vain yksi SE OIKEA, jota on rakastanut koko ajan. Väkisinkin kirjaa lukiessa tuli mieleen ettei kukaan OIKEASTI ajattele noin, mutta toisaalta, jos kaikki kirjat olisivat todenmukaisia, niin kuka niitä jaksaisi lukea…

Tuon ällö siirappisen kirjan myötä tuli mieleeni myös oma elämäni. Minulla oli kolmen vuoden ajan eräs hyvä kaveri, hän oli niitä harvoja poikia joiden seurassa en ujostellut, ja jolle uskalsin sanoa kaiken suoraan. Välimme kuitenkin hiipuivat viimeisen yhteisen kouluvuoden aikana, joka johtui varmasti ainakin osittain siitä että minä menin ihastumaan häneen. Vaikka ihastumiselle ei mitään voikaan, tämä on niitä asioita, joita oikeasti kadun. Ihastumisen myötä aloin miettiä enemmän mitä sanon ja mitä jätän sanomatta, enkä lopulta enää uskaltanut sanoa mitään suoraan.

En ollut nähnyt tätä poikaa puoleen vuoteen, mutta tapasimme sattumalta, pariviikkoa sitten. Tervehdimme kyllä, mutta emme varsinaisesti puhuneet. Kommentoin hänen ulkonäköään myöhemmin siskolleni. (Hänellä oli yllään huivi josta en henkilökohtaisesti pitänyt.) Kerroin tästä tapauksesta siskolleni ja lisäsin, että enää en kehdannut huomauttaa, etten pitänyt huivista, ennen olisin kyllä sanonut mielipiteeni heti.

Vasta tuon sanottuani, tajusin menettäneeni jotain. Tavallaan on hyvä, että en enää mene sanomaan asioita niin suoraan kuin ennen, jolloin ei tullut mielenikään että hän voisi loukkaantua sanomisistani. Ei sillä, kyllä hänkin yleensä sanoi aika suoraan mitä mieltä oli esim. uusista hiuksistani, eikä se minua haitannut, eri asia jos joku muu olisi niin sanonut. Mutta oli järkyttävää tajuta menettäneensä henkilö jolle oli sanonut paljon enemmän asioita suoraan, kuin niin sanotuille "ystävilleni". En koskaan, (ennen ihastumistani) miettinyt että mitä sanon hänelle, ja loukkaako, joku sanomisistani mahdollisesti häntä. Olen menettänyt ystävän, jolta tiesin saavani rehellisen vastauksen jos kysyn, mitä mieltä hän on asiasta. "Ystäväni" saattavat kaunistella asioita, ja miettiä viitsivätkö sanoa suoraan. He ovat juuri sellaisia, jotka sanovat yhtä ja ajattelevat toista. Ennen sanoin myös heille suoraan mitä ajattelen, vaikka joskus olisi ollut parempi vaieta, mutta nykyään olen oppinut, että jotain kannattaa jättää sanomatta.

Rehellisyys maan perii, mutta joskus on turvauduttavaa valkoiseen valheeseen, jottei loukkaa toista. Silloin on kuitenkin osattavaa valehdella tarpeeksi hyvin, tai opeteltava ilmaisemaan mielipiteensä tarpeeksi hienotunteisesti.